Luovan idean lähtökohdat
Telialla on matala markkinaosuus ja luottamus pienten yritysten keskuudessa. On tunnistettu että Teliaa pidetään liian suurena pienille toimijoille. Historiassa kriiseissä ja myös korona kriisissä pienet yritykset kärsivät eniten. Päätimme auttaa näitä pieniä yrityksiä ja samalla pyrkiä luomaan kuvaa, että Telia ei ole liian suuri näille toimijoille.
Toteutettu ratkaisu
Ehdotimme Telian markkinointijohdolle, että he voisivat lahjoittaa strategiassa suunniteltua mediatilaa pienten yritysten käyttöön, jota vapautui mm. liigan peruuntumisen myötä. Telialla innostuttiin ideasta ja syntyi #yhdessä konsepti, jossa nostettiin kampanjaan ilmoittautuneiden yritysten itse kuvaamia mainosvideota monikanavaisesti. Kampanjaan osallistui yli 1000 yritystä.